Vain elämää, ei sen enempää

Ohhoijakkaa taas.

Elämä on ihanaa, näin lyhyesti sanottuna :) Poitsukka kasvaa kovaa vauhtia ja oppii koko ajan uutta! Ryömiminen on niin paljon kivempaa että ei meillä tohita kontata, mutta kyllä meillä seisomaan osataan nousta tukea vasten! Hui.

Vajaan kahen viikon päästä ois tarkotus hypätä lentokoneeseen ja suunnistaa Helsinkiin. Itellä viime (ja siis ekasta kerrasta) on kuutisen vuotta, ukolla ehkä reilu 20 vuotta ja pikkunen pääsee ekaa kertaa koneeseen! Eli siis lievää jännitystä ilmassa ite kelläki.. Mutta oha se mukavaa päästä käymään jossain muuallaki ku vaan 200 kilsan säteellä tästä kyläpahasesta. Tää mamma pääsee LINNANMÄELLE!! Ei sitä oo ootettukkaan ku sata vuotta. Viimeksi ku kävin nii sai vaan vierestä katella ku toiset iloitsee laitteissa, ite ku luulin sillon olevani vielä raskaana. Noh, otetaan nyt sitte kaikki ilo irti! Ja toisekseen pääsee ekaa kertaa tapaamaan osaa Lokakuisista ihanuuksista! Se jännittää ihan sikana, koska siellä suurinpiirtein kaikki muut mammat ovat jo nähneet toisiansa ja siinä mielessä tuttuja ja sitten oon mie, tämmöne lapin leidi joka harvoin käy missään suuressa cityssä ja nyt pitäis nähä kerralla usiampaa! Huiii. Mutta silti aivan mahtavaa nähä niitä ihmisiä joille on saanu purkaa agressioita ja saanu valittaa vaikkei nyt välttämättä niin pahasti ois valittamisen aihettakaan mutta nämä naiset kuuntelee ja auttaa aina. Ihanaa.

Kesäki muka yritti vähäsen meille tulla, oli pari sikalämmintä päivää ja nyt ulkona on lämmintä öööö 4 astetta?! Helsingissäki varmaan sataa vettä ja ollaan pakkasen puolella ko me sinne mennään.. Eikhä se kesä sieltä kuites tuu ja pääsee viemään Pojan ekaa kertaa kalalle ja mökille jaja nii. Juhannukseksi ois tarkotus mennä yhelle mökille kalastelemaan! Sieltä tuliki viime kesänä nii hyvän kokosia fisuja että innolla ootan mitä tää kesä tuo tullessaan! Viime kesänä sitä oltiinki vielä paksuna, nyt sitä saa ottaa mukaan tuon jaloissa pyörijän joka tälläki hetkellä nous seisomaan tuohon viereen sohvaa vasten. Luoja ko se kasvaa nopeaa.

Ei tää kotiäidin elämä nyt kuite loppupeleissä näköjään kovin jännää oo :D Tai omasta mielestä tämähän on parasta ikinä, mutta ei kehtaa joka hymyä tai puuronsyöntiä alkaa erikseen kirjottelemaan, teidän mielestä se ei ehkä oo niin hohdokasta.. Joten eiköhän tässä ollu taas tälle erää vähäsen kuulumisia. Viimeistään Helsingin reissun jälkeen tuleeki mahtavaa päivitystä toivottavasti monien kuvien kera!

Hei vaan kaikki!

<3 rista

Nauru!

Mie en ikinä kyllästy tuohon poitsukan hymyilyyn ja nauruun. Rakastan sitä että saan sen nauramaan! Ei oo olemassa ihanampaa ääntä ku oman lapsen nauru, voi apua! Vaaleanpunainen kupla taas kasvaa kasvamistaan, ja joka päivä jaksan ihmetellä tätä rakkauden määrää. Sydän sydän sydän!

<3

Paluu normaaliin arkeen

Ja noin vierähti vajaan viikon verran aika kipeissä tunnelmissa. Reppana pieni ekaa kertaa kuumeessa ja tietenki siihen samaan syssyyn molemmat korvat tulehtunu.. :( ei oo kaunista kateltavaa tuommonen raasu.

Meillähän oli ukon kans tarkotuksena viettää pitkästä aikaa kahdenkeskistä aikaa vapaaillan merkeissä luoston mökillä vappuaattona. No, suunnitelmat muuttu siten että siitä tuliki perheilta ku eihän sydän anna periksi että veis kipeää lasta hoitoon. Mutta eipä tuo haitannu, meillä oli oikein mukavaa perheenki kesken ja sai olla ihan omassa rauhassa ku ei tuntunu olevan liikkeellä yhtään ketään. Oli mahtava käyä illalla tupakilla ku ei kuulunu _yhtään mitään. Pelottavaa jopa :D 

Nyt sitten ens perjantaina ois tarkotus lähteä kavereiden ja ukon kans iltaa viettämään, oi että, onhan se mukava välissä päästä rentoutumaan aikuisessa seurassa :) 

Ps. Meillä kontataan ihan näillä näppäimillä! Huii, minu vauva ei oo kohta enää vauva. Koskahan tässä alkais toista suunnittelemaan? ;)

Poitsukka nukahti taas nii pitääpä lähteä iltapalalle kaikessa rauhassa ku tuo ukkoki maltto töistä kotiutua :)

Ötyä pallukat!

Reppana

Selvishän se kärtyämisen syy, sieltä mitään hampaita oo tulossa ku rievulla on molemmat korvat tulehtunu :( tänään mittasin vasiten kuumeen niin 38.8, ei ihme jos känkkäränkkä on meillä viihtyny. Polilla sitten kävästiin ja lääkkeet saatiin. Illalla oli vielä 38,9 kuumetta mutta joskos se tästä ku oikeat lääkkeet sai ja syyki kipuiluun selvis. On se vain raasu tuommoinen kipeä pieni poika :(

Nyt tääki mamma painautuu molempien miestensä kylkiin kiinni ja toivoo rauhallista yötä :)

Arkea puolivuotiaan poitsukan kans

Onhan tää. Varsinki tällä hetkellä ku kaikkien merkkien perusteella lisää naskaleita olisi tulossa. Kaksi alahammasta meillä jo on, eikä niistä sen kummemmin välitetty, päivisin oltiin kyllä vähän ko ampiaiset mutta yöuniin ei vaikuttanu mitenkään.

No, nyt on vissiin tulossa ylös sitten näitä ihmevempeleitä.. Tälläkin hetkellä yritän nukuttaa tätä kärtyä ikiliikkujaa joka on jo puoliksi unessa, silti kaikin voimin yrittää kääntyä mahalleen ja ko mahalleen pääsee nii pää on pystyssä ku vainukoiralla että mitäs täällä tapahtuukaan.. :D tämän lisäksi ollaan taas räkäsiä ja lämpösiä ja kahtena yönä peräkkäin ollaan herätty huutamaan eikä olla rauhotuttu muutaku syliin. Tuo huutaminen keskellä yötä on siinä mielessä jännää että semmosta ei oo tapahtunu sen jälkeen ku poika oli noin 2kk.. No, onneksi kaikki tämmöset on vaan ohimenevää ja vaikka itekki on välissä väsyny ja kärty nii silti oon joka päivä enemmän ku kiitollinen tuosta pikku kärtymakkarasta! <3 

Nytku tämän oon kirjottanu ja pienen saanu kunnolla nukahtamaan niin käperryn kyllä hetkeksi sohvan nurkkaan uuden kirjani pariin! Sain hyvän vinkin että kannattaa lukea tää fifty shades trilogia, ja minähän otin neuvosta vaarin ja ostin samantien 2 ensimmäistä osaa, ettei heti ärsytä ku ekan on lukenu ja toista ei olekkaan! Kirjakaupassa oli joku kirjojen päivä ja sai samalla ilmaseksi jonku Annaleena Härkösen takana puhumisen taito- nimisen kirjan. Kyseinen kirja ei kuulemma tule ollenkaan edes myyntiin, tänään tais olla viiminen päivä ku noita jaettiin just ku ostokset meni yli kympin tai jotain. Saa nähä onko siitä mihinkään. Ihana päästä pitkästä aikaa kunnolla lukemaan. Rakastan lukemista, mutta tuo harrastus tuppaa vaan aina välissä unohtumaan, yleensä sen takia ku ei löydy mitään mielekästä luettavaa. Sen takia onki ihana että on ihmisiä jotka jakaa lukukokemuksiaan nii sitä kautta yleensä löytää taas mielenkiintosia pätkiä iltojen ratoksi. :) 

Otimma rennosti kaupungilla :)

Hauskaaki oli, kuten aina!

Yhtä hymyä <3

Rakas harrastus polkaistaan taas käyntiin!

Poika nukahti, äkkiä viltin alle, kirja kouraan ja uppoutua siihen lukemisen ihmeelliseen maailmaan!

Öitä ihanat <3

HAMA-helmipaketin arvontaa!

Löysin yhdeltä mammaystävältä blogista tällaisen arvonnan ja jaan sen nyt täällä! Itsehän tein pienenä tällaisesta helmistä juurikin vain niitä erilaisia "tauluja", joten esimerkiksi tuollaisen liskon tekeminen voisi olla kivaa!

Eli käykäähän osallistumassa arvontaan, saa lapset mielekästä puuhaa jos osuu kohalle ;)

Tästä arvontatekstiin (ja blogiin!)

Kuvaa lainattu osoitteesta http://www.sinelli.fi/

Grillikausi avattu!

Vähän on lunta mutta ei se haittaa ko arska paistaa!

Äidiksi tulo

Olen viime päivinä miettinyt paljon äidiksi tuloa. Sitä kuinka suunnattoman paljon elämä muuttuu tuollaisen pienen kirpun myötä. Joillekki se sopii, toisille se tuntuu olevan hankalampaa ja tuntuu että vauva on enempi taakka kuin siunaus.

Mie kuulun kyllä siihen kastiin joille se napero on siunaus. Vaikka ennen lasta tuli otettua olutta enemmän varmasti ku laki sallii ja tuli elettyä huoletonta elämää, mutta nyt kaikki on toisin. 

Ennen Pyryä olin myös raskaana. Vahingossa, mutta hetkeäkään ei epäilty etteikö sitä pidettäis. Tai ois pidetty, mutta suuremmat voimat oli sitä mieltä että tämä pienokainen ei ollut valmis tähän maailmaan. Keskenmenon jälkeen elämä oli taas sitä huoletonta nuoruusaikaa, kunnes helmikuussa 2013 Pyry ilmoitteli olemassaolostaan. Monia ja taas monia testejä myöhemmin siihen ilmesty kuin ilmestyikin ne kaksi viivaa. Eikä mikään ollut sen jälkeen enää entisellään.

Raskausajanki sitä oli vielä suurimmaksi osaksi se huoleton lapsi, eihän sitä voi mitenkään tietää mitä tuleman pitää ennenku oikeasti pitää omaa lastaan sylissä. Ja kaikki äidit on varmaan yhtä mieltä siitä että se on paras tunne ikinä.

Menohalut ja kaljahampaat on kadonnu. Ei kokonaan, mutta nyt ei oo tarvetta päästä joka vkloppu eikä ees joka kk rilluttelemaan. Pyryn syntymän jälkeen tapsantanssit oli eka kerta ku viihteelle lähin, ja nyt vappuna pitäis ukon kans luostolle lähteä lusthinpithon yheksi yöksi. 

Sitä vaan, että kuinka paljon voi rakastaa äitinä olemista? Paljon, ja vielä enemmänki, sanon mie. Se entinen Krista, joka joka vklp korkkas olusen ku töistä pääs, on nyt muisto vain. Nykyisin maanantai on minun mielestä paras päivä ikinä, arki on alkanu, posti kulkee ja kaupat on auki normaalisti.

On kuitenki ikävä kyllä niitäki äitejä, jotka ei vissiin oikein koko sydämestään nauti tästä. Ei siitä sen enempää, mikä mie oon kellekkään saarnaamaan, tai mistään mitään sanomaan, kuhan omasta lapsosestani pidän huolen. Toivoisin vain että kaikki jotka on niin onnekkaita että ovat saaneet tällaisen lahjan kuin oma lapsi, osaisivat arvostaa sitä niin paljon kuin lapset sitä ansaitsevat. 

Jotkut ajattelee että kun lapsi tulee, nii se on sitten siinä, missään ei voi enää käydä ja ollaan kahlittuja vain kotona olemaan. Pyh sanon minä. Ihan samalla tavalla lapsen kans voi lähteä, ja vielä kivempiki minusta on lähteä muksun kans, sitä osaa kattoa maailmaa ja ympäristöä paljon paremmin kun sitä voi katsoa vähän myös lapsen silmin. 

Ja vertaistuki ja uudet mammaystävät. En ois voinu kuvitellakkaan kuinka ihania äitejä tämä maa päällään kantaa. Raskausaikana liityin facebookissa ryhmään jossa oli muitaki lokakuussa synnyttäviä mammoja. Ne ne on jotain <3 uskomattoman ihania ihmisiä joille voi kertoa ihan kaiken. Ja mikä parasta, kesällä pääsee tapaamaan moonta ihanaa mammaa. Poriin. Yyteriin. Meren rannalle. Apua, ihanaa! 

Eli pointti tässä kai nyt oli se, että elämä ei lopu lapseen, päinvastoin. Minä ainaki rakastan tämänhetkistä elämääni yli kaiken, koska vihdoin ja viimein kaikella mitä tähän asti olen tehnyt, on joku tarkoitus. 

Seuraavaa odotellessa! <3

Hyvää yötä ja huomenta!

Kylläpä meijän poitsulla oliki rankka päivä! Heti aamusta lähettiin moikkaamaan isin puolen mummia, sieltä ku kotiuduttiin nii tuli vieraita, vieras ko lähti nii taas mentiin! Tällä kertaa minun äitiä lähettiin morjenstaan ja sehän oli minun veliki samoilla huudeilla. No, sieltä poitsukka lähti äidin, isin ja enskan kans pilikille!

Puoli 8 aikoihin oltiin kotona ja sitten äitireppana yritti tehä kaurapuuroa, eikä siihen ollu mitään herkkusosetta sekaan nii eihän se maistunu.. Kaivoin kaapista valmispuuron ja huomasin että sehän on vasta vuojesta eteenpäin. No, kokeillaan nyt sitte. Hyvällä ruokahalulla vedettiin se ja sitten oltiinki jo valmiita unten maille.

Ja näin väsyny reppana äidillä nyt nukkuu vieressä;

Ei taida äidin kainalo olla tänä yönä se ykkösjuttu.. :D

Hyvää yötä ! :)

Ruuallahan ei yleensä sais leikkiä...

... mutta lapsen työtähän on leikkiminen!

Ja olihan meillä mukavaa! Itkuhan siinä tuli ku kylpyyn piti lähtiä, p*aska äiti ku ei anna minun likasena kulkea! 

Idean tästä nappasin tuolta meijän rakkaasta mammaryhmästä, sinne oli joku neitokainen laittanu kuvan ku olivat lapsen kans tällä tavalla ruoan kans taiteilleet, ja näytti lapsi siinä niin nauttivan että päätin itekki kokeilla, ja kokeilen varmasti uuestaanki! 

On se kivaa :) 

Ikiliikkuja

Mie luulin että ihmiset vaan liioittelee ku ne sanoo että kaikki kielletty kiinnostaa ku päästään liikkumaan mutta mitä sitä tyhyjää! "Pistorasia, sähköjohto, onko tuo PÖYDÄNKULMA". Koko ajan saa olla viis silmää ja kuus kättä eikä nekään riitä ku tämä jo kerkiää ja sitten kuuluu parku!

Oon huomannu että puolen litran limsapullo on ihan maailman paras lelu ja tässä tapauksessa sallittu. Se on niiiin mukava ku sitä yrittää saada kiinni mutta aina se lipeää ja sitä saa taas metsästää muutaman metrin päästä. 

Jos aukinainen vaippapaketti on saantietäisyydellä nii lähöt saa seki kapistus ja alta aikayksikön vaipat on pitkin olkkarin lattiaa ja herra natustaa sitä pakettia tyytyväisenä jossaki nurkassa..

Isin xbox on myös saanu rajua rakkautta, sekös sattuu vielä olemaan se hipaisumalli eli ei paljoa tarvita ku kotelo on auki ja sitä revitään onnesta soikiana! Joku päivä se vielä irtoaa ja isi kiittelee <3

Puhelimet ja kaukosäätimet pitää tietenki maistella että onko niistä mihinkään ja pitäähän ne nyt muutaman kerran lattiallekki heittää, ku jos ne ei kestä vauvan käsittelyä nii isi ja äiti voi mennä takasin liikkeeseen ja sanoa että paskan möitte!

Ja nukahtaa ei voida ellei ensin olla hellästi hipsuteltu äitiriepua! Eli revitään hiukset päästä ja alahuuliki on ihan turhanpäivänen ja kyllä tää nenäki irti lähtee ku mie tarpeeksi näistä rei'istä revin! 

Mutta silti, kaikki ne hymyt ja uuden opettelut korvaa kaiken pahanteon, onhan tuo kuitenki parasta mitä on keksitty! 

Muutama kuva tästä meidän vilikeristä :)

Ihmeellistä tämä nykyaika!

Oumaigaad löysin minun omenaan tämmösen bloggersovelluksen! On nää nykyajan puhelimet käteviä piruvie! 

Nyt on helppo ja kiva reissussaki päivittää blogia ja saa tilannekuvatki näppärästi kaiken kansan nähtäville! 

No, nyt jos yrittäs alkaa unelle miniherran viereen että jaksaa aamulla nousta kattomaan lempiohjelmaani muumeja! <3 

Pyrtsiki toivottelee hyviä öitä <3

Synnytyskertomus

Poitsukka nukkuu sylissä ja tajusin että mikäs sen paremmin elvyttäis blogin ku synnytyskertomus! Saadaan taas vähän kasvatettua tätä meikäläisen synnytyskuumetta mikä on ollu valloillaan jo jonku aikaa... :D

Elikkäs.. 13.10 yöllä puoli kolmelta alko supistelemaan oikein kunnolla. Minullahan ei harkkasuppareita tai ylipäänsä mitään kipuja vastako tuona kyseisenä yönä. Yritin siinä kuitenki jatkaa unia, tunnin verran mie taisin kärvistellä kunnes herätin Tonin ja sille siinä että nyt oikeasti supistelee. Herra vain kääns kylkeä ja ilmoitti että "kyllä ne ohi menee, mie lähen kuuelta töihin". Mie että selevempi homma sitten. Lähin soitteleen synnärille ja kerroin tilanteen, sielläki ne oli sitä mieltä että jos ei kerta aikasemmin oo tullu supistuksia nii saattaa mennä ohi, että katella rauhassa tilannetta. No enhän mie unta enää kuiten saanu, aloin keitteleen kahvia ja herättelin Tonin ja päätin että kyllä tästä on lähettävä Rovaniemelle käymään. Meiltähän on sinne matkaa n. 120 km nii sai olla vähän jännän äärellä. :D No, joimma kahvit siinä ja otimma varmuuden vuoksi sairaalakassin ja turvakaukalon matkaan, vaikka olin aivan varma että kotia passittavat kuitenki. Kuuden pintaan sitten lähettiin ajeleen Rovaniemeä kohti ja kelihän oli suoraan sanottuna ihan paska. Ensilumet sato sinä yönä, sitä tuli vaakatasossa ja ei uskaltanu ajaa kovin lujaa. Puoli 8 aikoihin oltiin kuitenki jo perillä ja koko matkan supisteli aika tasasesti. Minut lyötiin käyrille sitten siellä ja ensin tutki opiskelija minut ja se oli silleen "no mie en oikein osaa tätä tulkita, mutta kahelle sormelle ehkä...". Seuraavaksi tutki kätilö ja hän sitten ilmoitti että joo, kyllä sie oot jo neljä senttiä auki, kyllä sie tänään synnytät. Minut valtas ihan järjetön jännätärinä, olinhan koko ajan ollut siinä uskossa että kotia täältä lähetään vielä.

Oisko ollu 9-10 aikaan ku siirryttiin sitten synnytyssaliin. Supistuksia tuli ehkä 10-15 minuutin välein, mutta ne ei missään vaiheessa olleet mitenkään hirveän kipeitä etteikö niitten kans ois pystyny elämään. Minulta kysyttiin että haluanko jotaki kipulääkettä ja mie tietenki että kaikki vain mitä voijaan antaa. Jossain vaiheessa lääkäri tuli puhkasemaan kalvot, ensin teki sisätutkimuksen ja siinähän ne puhkes samalla ja saatiin lapsivesiki pois sitten. Kahen aikoihin sain epiduraalin (muistaakseni) ja eihän sekään menny niinku elokuvissa. Se kävi aivan helvetin kipeää ja huusinki siinä varmaan kaikkia kirosanoja mitä tiesin. No sitten ku luulin sen olevan ohi niin lääkäri ilmoitti että hän oli vahingossa laittanu sen eka verisuoneen että se pitää laittaa uudestaan. No, hengissä selvittiin siitäki. Jossain vaiheessa sain myös oksitosiinitipan ku supistukset ei vissiin olleet tarpeeksi voimakkaita tai jotain?

Joskus puol kolmen aikoihin sanoin Tonille että soita sitä kelloa, minua ponnistuttaa. No kätilö tsekkas tilanteen ja sano että älä vielä ponnista ku joku reuna ei ollu vielä hävinny. Siitä ehkä vartti nii sanoin Tonille että mie muuten synnytän nyt. Toni soitti kelloa ja kätilö tuli ja katto ja sano että joo anna mennä vain, sie oot 10 senttiä auki ja kaikki ok. No miehän aloin ponnistamaan ja huusin kätilöille jossaki vaiheessa että miksettä te vaan voi leikata sitä välilihaa ja vetää sitä vauvaa ulos. Kätilöt siihen että no eihän tämä vauva oo ees laskeutunu vielä että ei me voida niin tehä. Eli minun vauva oli päättäny että mie oon ihan ylhäällä vielä, ensin se piti ponnistaa suulle ja sitten vasta ulos. Ensin tietenki ponnistinki väärin, mutta ku opin sen oikeain ponnistustavan nii sehän suju leikiten! Vähän vaille neljä kätilö sano että no nyt näkyy vauvan pää, haluakkos kokeilla se on ihan tässä suulla? Mie tokasin että en v*ttu halua mie haluan vain sen vauvan ulos sieltä! Kolme yli neljä synty sitten tuo maailman suurin ihme. <3 Ponnistusvaihe tosiaan kesti melkein 1,5 h, ja se kyllä tuntu :D

3,5 kiloa rakkautta <3

Synnytys itessään oli minusta tosi helppoa, mutta ne jälkeisten painelut ja synnytyksen jälkeiset päivät oli ihan kamalia. Voisin synnyttää vaikka sata kertaa jos ei tarttis niitä jälkeisten päivien kipuja kestää. Ja se istuminen! Argh.

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi tosi positiivinen kuva, ja oon ihan varma että jos seuraava vauva kerkiää laskeutua ja kiinnittyä nii ponnistuvaihe saattaa olla _lievästi sanottuna helpompaa.

äidin rakkaus <3

ei meillä synnärillä väsyttäny :)

ekana yönä äipän vieressä <3

Piiitkän tauon jälkeen.

Herätelläänpäs vähän henkiin tätäkin sivustoa!

Miehän se oon kerinny tässä muksun pyöräyttää, joka itseasiassa sunnuntaina täytti KUUSI kokonaista kuukautta! Herramunjee mihin tää aika oikein menee? Vasta mie piin sylissä semmosta kolmen kilon pötikkää joka ei muuta tehny ku söi ja nukku. Nyt tämä pikkuherra huutaa mammaa ja pappaa ja mummua ja ja ehkä sieltä välissä tulee ämmääki mutta ei anneta sen häiritä! Sen lisäksi meillä ryömitään, harjotellaan kovasti konttaamista ja myös äidiltä peritty äkkipikaisuus alkaa nostella päätään.

Hmh, mistäs sitä sitten kunnolla aloittaisi? Äitinä olosta? Täähän on kertakaikkisen mahtavan ihanaa. Hyi ku kliseistä mutta totta tuo on. Meille onneksi siunaantui niin helppo vauva, että kaikenkaikkiaan taisi olla muutama yö pienempänä, että herraa piti kanniskella ympäri kämppää ku muualla ei suostuttu nukkumaan. Erehyit edes ite istumaan niin soli suoraa huutoa niin paljon ku kurkusta lähti. Nykysin tämä pikku mammanpoika laittaa illalla yheksältä nätisti nukkumaan ja nukkuu aamuun asti. Vieressä tietenki, ja kai sitä yöllä vielä syöpötelläänki mutta noohh, nukkuu kuitenki!

Olen tässä mietiskellykki että koskahan mie tuon pinnikseen saan nukkumaan? Taitaa olla äidille kovempi paikka mitä pojalle siinä vaiheessa, sitä ko on niin tottunu siihen pikku tuhisijaan joka aamulla pärryyttelee mahallaan ja repii hiuksista ja nokasta että eikö äiti noustais jo ylös?

Ei kai sitä näin ekaksi kerraksi jaksa hirviästi alkaa jaarittelemaan, ilmottelin vain että äiti-ihmisiä tässä nykysin ollaan ja rakastan tätä! Melkein haluttais jo toista laittaa alulle mutta meinaa tuo ispappa vähän vielä jarrutella... :( Noo, eikhän se pikkukakkonenki jossaki vaiheessa ilmottele itsestään!